Aurinkomaa Wiki
Advertisement

Paasivun logo

Työntekijöiden opaskirjat: Vartija

Ohjeita Vartijoille.

Toimenkuva

Lääninvartijoiden tärkein tehtävä on ylläpitää lakia ja järjestystä omassa läänissään.

Hierarkia

Vartijat toimivat osana oikeuslaitosta vartiostokomentajan alaisuudessa. Vartijan ylempi hallinnollinen esimies on oikeuskansleri. Vartijat voivat ottaa määräyksiä myös suoraan lääninsä lääninherralta, mutta normaalisti käskyt kulkevat vartijalle oikeuslaitoksen hierarkian kautta. Myös oikeuskanslian määräykset kulkevat normaalitilanteessa vartijan lähimmän esimiehen, vartiostokomentajan, kautta.

Palkanmaksu

Vartijoille maksetaan palkkaa viikoittain. Heille maksetaan peruspalkka, joka maksetaan läsnäolosta. Peruspalkan lisäksi vartija saa korvauksen tutkinnoista, pidätyksistä, partioinnista, kotietsintöihin osallistumisesta, rikosilmoitusten käsittelystä ja kaikista muista työasioista - eli omasta aktiivisuudestaan. Korvausten edellytyksenä ovat esimiehelle toimitetut kirjalliset raportit.

Raportit

Kirjallisiin viikkoraportteihin kirjataan ylös kaikki mitä vartija on tehnyt ja _KAIKKI_ työhön liittyvät asiat. Viikkoraporttien pohjalta vartijalle maksetaan palkka, mikäli vartija merkkaa viikkoraporttiin ainoastaan "partioin 3h" niin palkkaa ei tule yhtään ylimääräistä. Sen voi helposti huijata, vartijan tulee kirjoittaa missä hän partioi, mitä hän partioi yms. Viikkoraportti näyttää kutakuinkin tältä:

Ke. 4.12. Kuulustelin <nimi> liittyen <nimi> varkauteen.
Ke. 4.12. Autoin <nimi> nimistä henkilöä tekemään rikosilmoituksen.
To. 5.12. Neuvoin <nimi> ja autoin häntä saamaan alamaisuuden.
To. 5.12. Selvitin rikoksen liittyen <nimi> murhaan. Toimitin TPK:n yms vartiostokomentajalle.

Viikkoraportteihin ei kirjata ylös tapauksien tutkinnan yksityiskohtia. Viikkoraporteista tulee näkyä ainoastaan, kuten yllä olevassa esimerkissä, mihin vartija on aikansa käyttänyt ja mistä hän odottaa saavansa rahallisen korvauksen.

Viikkoraporttien lisäksi vartija kirjoittaa tutkintapöytäkirjan jokaisesta tutkimastaan tapauksesta. Vartiostolle toimitettu rikosilmoitus ei ole sama kuin tutkintapöytäkirja. Tutkimusta johtajava vartija kirjoittaa aina tutkintapöytäkirjan josta selviävät lyhyesti ja ytimekkäästä kaikki tapauksen tutkinnan kannalta oleelliset yksityiskohdat, kuten nimet, paikat ja epäillyt henkilöt, pidätetyt henkilöt, kuulustellut henkilöt ja heidän lausuntonsa. Kaikilla on oma tyylinsä ja tämä on vain malli TPK:lle aka tutkintapöytäkirjalle. Riippuen rikoksesta niin TPK:t näyttävät hyvin erilaisilta. Saat neuvoa kysymällä vartiostokomentajalta taikka muilta vartijoilta. Tutkintapöytäkirja näyttää kutakuinkin tältä henkirikoksessa:

"Tutkintapöytäkirja to 17.4. <nimi> murhatapaus. Tutkinnan johtajana toimi <nimi>.

Otimme tutkintaan rikosilmoituksen murhasta to. 15.4. klo 18:00. Ilmoituksen oli jättänyt kirjallisesti <nimi> ke.14.4 klo 19:40. Rikos tapahtui Roihun keskustorilla ke 14.4 klo 15-17 välisenä aikana. Rikoksen uhrina oli <nimi>. Uhri ei nähnyt murhaajaa, mutta paikalla oli ollut 2 silminnäkijää. Kutsuimme molemmat silminnäkijät asemalle kuulusteltavaksi. Heidän kertomuksensa erosivat toisistaan merkittävästi. <nimi> mukaan <nimi> oli murhannut uhrin takaapäin tikarilla. <nimi> puolestaan syytti <nimi> murhasta ja väitti, että aseena käytettiin suurmiekkaa. Kävimme hakemassa epäillyn <nimi> asemalle kuulusteltavaksi ja hänen taskunsa tutkittiin. Ruumiintarkastuksessa ei löytynyt mitään merkittävää. <nimi> väitti ettei tiennyt mitään tapauksesta. Emme saaneet hänestä muuta hyödyllistä tietoa. <nimi> päästettiin vapaaksi kuulusteluiden jälkeen todisteiden puutteesta. Seuraavaksi kutsuimme toisen epäillyistä, <nimi>, paikalle mutta hän kieltäytyi saapumasta ja ilmoittamasta sijaintiaan. <nimi> etsintäkuulutettiin. pe 16.5 klo 20:00 <nimi> pidätettiin Tähkävirran vartioston toimesta. Tähkävirran vartiosto luovutti hänet Roihuun la 16.5. iltapäivällä kuulusteltavaksi. <nimi> on osoittanut suurta haluttomuutta yhteistyöhön. Ruumiintarkastuksessa löytyi suurmiekka, joka vastaa toisen silminnäkijän kuvausta. Toinen todistajista kutsuttiin tunnistamaan syytetty ja hän positiivisesti tunnisti hänet murhaajaksi. Murha-ase kirjattiin ylös todistusaineena nro 1. Silminnäkijän lausunto kirjattiin ylös todistusaineena nro 2 ja hän lupautui todistamaan oikeudessa <nimi> vastaan. Todistusaineistoa on riittävästi murhasyytteeseen, joten tapaus siirtyy oikeuskanslerin käsittelyyn."

Tutkintapöytäkirjat luovutetaan vartijan esimiehelle toimitettavaksi oikeuskanslian rikosarkistoon oikeuskanslerin käsien kautta. Mikäli vartijan esimies on estynyt vartija toimittaa tutkintapöytäkirjan henkilökohtaisesti oikeuskanslerin käsiin. Mikäli oikeuskansleri on estynyt tulee vartijan henkilökohtaisesti toimittaa tutkintapöytäkirjat oikeuskanslian tiloissa sijaitsevaan tarkoituksenmukaiseen arkkuun.

Tutkintapöytäkirjojen lisäksi vartijoiden tulee aina kirjata ylös kaikki pidätykset vartioston pidätyssellien yhteydessä säilytettävään vankirekisteriin. Vankirekisteri näyttää kutakuinkin tältä:

"Vankirekisteri, Roihun vartiosto.

- Ma 12.4. klo 12:00: <nimi> pidätetty julkisesta juopumuksesta. Selli 1. Vapautetaan ma 12.4. klo 13:00. Pidättänyt vartija: <nimi>. Pidätyksen kirjannut vartija: <nimi>.

- Ma 12.4. klo 13:10: <nimi> vapautettu. Vapauttanut vartija: <nimi>.

- Pe 16.4. klo 20:15: <nimi> pidätetty tutkintavankeuteen <nimi> murhatutkinnan ajaksi. Selli 2. Vapautetaan, kun tutkinta on saatu päätökseen. Pidättänyt vartija: <nimi>. Pidätyksen kirjannut vartija: <nimi>.

- La 17.4. klo 13:00: <nimi> on luovutettu saatettavaksi tyrmän selleihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Saattavana vartijana toimii <nimi>. Vapauttanut vartija: <nimi>."

Vankirekisteriä säilytetään pidätyssellien lähistöllä turvallisessa lukitussa arkussa. Vankirekisterin lisäksi sellien yhteyteen tulee merkitä kyltillä kuka sellissä on ja/tai onko selli vapaa. Kyltit tulee päivittää myös vapautusten yhteydessä.

Vartioston tiloissa säilytetään myös "ETSITYT" tauluja, jotka vartijan tulee tarkistaa aina tullessaan virantoimitukseen.

Toimialueiden rajat

Toimialueita ei enää ole. Vartijoilla on kyllä tietyt läänit missä he partioivat ja hoitavat virantoimitustaan, mutta tarpeen vaatiessa he voivat pidättää ja toimia muissakin lääneissä.

Partiointi

Vartiostokomentaja määrää vartijoille partiointialueet. Vartijat voivat pyytää vartiostokomentajaltaan partiointivelvollisuuksia mikäli he tarvitsevat lisätöitä. Partioidessa vartijan tulee olla pukeutunut asianmukaisesti ja hänellä tulee olla pidätyksiin soveltuvat työvälineet mukana.

Varusteet

Vartijoiden perusvarusteisiin kuuluu panssarit, käsiraudat, kahle, tainnutin ja suurmiekka. Vartiostokomentaja huolehtii siitä, että kaikki vartijat ovat täysin varustettuja. Vartija huolehtii siitä, että vartiostokomentaja tietää puutteet varusteissa.

Pidätykset

Pääartikkeli: Pidätykset ja ruumiintarkastukset

Vartijoilla ei ole oikeutta pidätellä ihmisiä satunnaisesti ilman rikosepäilyä.

Vankien kohtelu

Vankeja tulee kohdella asiallisesti eikä heidän kanssaan tule aloittaa sanasotaa. Vankeja ei saa huputtaa elleivät he häiriökäyttäydy ja spammi chattia tavalla joka on selkeästi kaikille häiritsevää. Normaali keskustelu, inttäminen ja valittaminen on sallittua. Mikäli vanki yrittää taskuvarastaa vartijalta, vartijalla on oikeus huputtaa sinut esimerkiksi pidättämisen taikka siirtämisen ajaksi.

Käyttäytyminen

Vartijoiden tulee käyttäytyä asiallisesti ja jäykän kohteliaasti virantoimituksessa ollessaan. Vartijat eivät saa osallistua sanasotiin vaan heidän täytyy niellä ylpeytensä ja pysyä hiljaa mikäli heitä provosoidaan sanoin.

Oikeudet ja komennot

Vartijoilla ei ole oikeutta suorittaa kadulla satunnaisia ruumiintarkastuksia ohikulkijoille. Vartijat saavat kuitenkin suorittaa ruumiintarkastuksia rikoksista epäillyille etsiäkseen aseita. Tarkemmat ruumiintarkastukset tulee suorittaa vartioston tiloissa.

Lue myös

Oikeuslaitoksen käytänteitä ja ohjeita vartijoille

Pidätykset ja ruumiintarkastukset

Työntekijöiden opaskirjat: Vartiostokomentaja

Advertisement