FANDOM


Tämä artikkeli on pääasiassa tarkoitettu aloitteleville roolipelaajille, mutta myös vanhemmille pelaajille voi olla tästä hyötyä uuden roolihahmon kehittämisessä tai vanhan parantamisessa.

Roolipelaaminen yleisesti

Aurinkomaa on roolipelipalvelin eli leikimme olevamme erilaisia henkilöitä kuten seppiä, kaivosmiehiä tai renkejä. Roolipelaaminen ei kuitenkaan ole aina vain pintapuolista esittämistä vaan roolipelaamisen syvempi merkitys aukeaa, kun kehittää itselleen uniikin hahmon, joka omaa oman historiansa, tavoitteensa ja pelkonsa. Näin voit muodostaa hahmollesi ainutlaatuisen ja jopa opettavaisen tarinan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Vaikka roolipelaamista ei aluksi ymmärrä, myös se on eräänlainen taito, jota voi kehittää harjoittelun myötä. Kärsivällisyys on tässä kuten kaikessa muussakin erittäin tärkeä hyve.

Etenkin Aurinkomaan kaltaisella palvelimella roolipelatessa on tärkeää muistaa, että roolipeli perustuu yhteistyöhön ja muiden kanssa toimimiseen. Tämän takia on suositeltavaa pelata reilusti - "pahaakin" hahmoa voi roolipelata ilman, että menee henkilökohtaisuuksiin ja aiheuttaa toisille oikeaa pahaa mieltä. Maalaisjärjen käyttäminen roolihahmoa suunnitellessa on sallittua.

Huom! Roolipelaaminen ei ole Aurinkomaassa pakollista, mutta yleistä ja suositeltavaa. On siis tärkeää tulkita muita pelaajia asianmukaisella tavalla, eikä murskata heidän uskomuksiaan esim. itse keksittyihin jumaliin tai legendoihin. Toisten peli-ilon pilaaminen on harvoin viisas ratkaisu.

Roolihahmon luominen

Roolihahmovaihtoehdot

Roolihahmoa keksiessä vain mielikuvitus on rajana, mutta yleisimmät roolit voidaan voidaan jaotella erilaisiin luokkiin:

  • Rahvas, joka tekee alimpia ammatteja kuten kalastaja, renki tai kaivosmies. Ei välttämättä tavoittele muuta kuin elantoa, asuntoa ja vähän huvia silloin tällöin.
  • Lainvartijat, jotka puolustavat lakia toimien oikeuslaitoksen tai mustakaartin leivissä. Yleisiä tavoitteita esimerkiksi yleinen kuri ja järjestys, sekä mahdollisesti maine ja kunnia.
  • Porvaristo, joka tekee enemmän johtamistehtäviä kuten maaherra, vouti tai kaivosjohtaja. Tavoitteena usein raha ja maine, saattaa myös pyrkiä kohoamaan aatelistoon tai muuhun korkeaan asemaan.
  • Pikkurikolliset, jotka tilaisuuden tullen näpistelevät ja tekevät väkivaltarikoksia elannokseen tai huvikseen. Tavoitteena oma hauskanpito ja arvokkaiden esineiden saanti.
  • Paatuneemmat rikolliset, jotka tavoittelevat suurempia hyötyjä suunnitelmallisella toiminnalla laista piittaamatta. Tavoitteena valta ja rikkaudet.
  • Noidat ja harhaoppiset, jotka harjoittavat ja tutkivat salatieteitä. Tavoitteena syvempi ymmärrys ja tietämys, tai taikakeinoin saavutettu omaisuus ja valta.

Nämä ovat vain lyhyitä kuvauksia, mutta näistä on helppo ottaa hahmollensa pohja. Lisäksi ennen hahmon identiteetin kehittämistä on hyvä huomioida myös erilaisten roolien välinen tasapaino palvelimella. Jos suurin osa pelaajista on rikollisia ja noituuden harjoittajia, jotka välittävät lähinnä omasta edustaan, yhteisen roolipelaamisen hauskuus laskee. Pahiksen valitseminen ei ole aina hauskin ratkaisu, vaan lähes jokaisesta roolista on mahdollista tehdä itselleen mielekäs ja mukava.

Roolihahmon identiteetin luominen

Jokaisen hahmon tärkein ominaisuus on yksilöllinen identiteetti, joka yleensä muuttuu myös pelin aikana. Ennen pelaamista on kuitenkin hyvä luoda jonkinlainen historia hahmolle, sekä sille tavoitteet tulevaisuutta eli itse peliä varten. Tämä on erittäin tärkeä osa roolihahmoa, jotta sen elämää voi viedä tarinallisesti eteenpäin. Hahmon historian ja tavoitteiden keksiminen saattaa olla joskus vaikeaa, joten tässä on listattu erilaisia apukysymyksiä:

  • Missä hahmo on syntynyt? Suurkaupunki, kylä, metsämökki, bordellin takapihalla huoran synnyttämänä jne.
  • Olivatko hahmon vanhemmat rahvasta, porvaristoa, rikollisia, noitia vai tuntemattomia? Oliko vanhempasi muuta rotua kuin ihminen, kuten puhuva nalle, kissa tai lammas? Tiedätkö edes itse kuka tai mikä olet? Oletko kahden rodun risteytys?
  • Miten hahmo päätyi Aurinkomaahan? / Miksi hän joutui aloittamaan Aurinkomaassa uuden elämän?
  • Mitä hahmon vanhemmille tai perheelle tapahtui? Oliko tapahtuma jonkin tahon, kuten valtion, syytä? Halajatko kostoa?
  • Kuuluuko hahmo johonkin valmiiseen sukuun tai muuhun pienyhteisöön? (Tällaisiin liittymisistä voi sopia muiden pelaajien kanssa vaikkapa foorumilla yksityisviestin kautta)
  • Mikä on hahmon tavoite? Kumppani, korkea asema, valta, hengissä pysyminen, maine jne.
  • Onko hahmolla rajotteita tai pelkoja? Ei voi sietää kovia ääniä, pimeää, väkivaltaa, vettä, pinkkejä lampaita jne.
  • Onko hahmolla pakkomielteitä tai omituisia tapoja? Vaaleanpunaiset saappaat, lehmällä ratsastaminen, koirien / kissojen tappaminen jne.
  • Millaisissa paikoissa hahmo viihtyy tai asuu, vai onko hahmo asunnoton kiertelijä? Suurkaupungit, kylät, metsät, luolat jne.
  • Onko hahmo sosiaallinen ekstrovertti vai yksin viihtyvä introvertti? Onko hän muita kohtaan töykeä vai ystävällinen?
  • Kuinka hahmo suhtautuu uhkaaviin ihmisiin? Reagoiko pakenemalla, taistelemalla vai jäätymällä paikoilleen kauhusta?
  • Onko hahmolla muita luonteenpiirteitä?
  • Ulkonäkö. Onko merkkejä aikaisemmasta elämästä, kuten arvet?
  • Mitkä ovat hahmon sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen?
  • Mitkä ovat hahmon pituus, ikä ja paino? (Pelin kannalta lähes turhia, mutta omaksi huvikseen voi lisäillä vaikka mitä.)

Kuten kysymyksistä voi huomata, hahmon identiteetin luomisessa on vain mielikuvitus rajana. Tietenkin on hyvä liittää oma historia koko Aurinkomaan historiaan, eli suurten atomisotien jälkeiseen aikaan, jossa eletään keskiajan tapaista elämää. Hahmon historiaan voi jättää myös "aukkoja", jotka voivat täydentyä ja selvitä myöhemmin pelin aikana. Asioiden kirjoittaminen muistiin on hahmon kehittämisessä erittäin tärkeä apu, sillä muuten voi unohtaa tärkeitä yksityiskohtia jälkeenpäin.

Roolipelaaminen käytännössä

Kun hahmo on saatu valmiksi, on aika siirtyä peliin. Pelin sisällä ja nopeissa tilanteissa hahmon ylläpitäminen saattaa olla kuitenkin vaikeaa, ja pitkissä pelisessioissa hahmo alkaa helposti hajoamaan. Tämän takia on hyvä pysähtyä välillä miettimään, että mihin ollaan tultu ja pitääkö suunnitelmia muuttaa tavotteiden saamiseksi. Myös välitavotteiden asettaminen on tärkeää, jotta pelaaminen pysyy mielenkiintoisena ja palkitsevana.

Roolipelaaminen vuorovaikutuksessa muiden kanssa

Roolipelaamisessa kaikki ei aina suju omien suunnitelmien mukaisesti. Muut pelaajat saattavat tulla sekoittamaan toimintaasi, mutta tämä onkin yksi roolipelaamisen hienoimmista ominaisuuksista. Koskaan ei tiedä varmasti mihin pelaaminen seuraa, ja peli voi joskus sujua paremmin kuin osasi edes kuvitella. Tämän takia muiden kanssa vuorovaikutuksessa oleminen on erittäin tärkeää.

Roolipelaamista voi harjoittaa myös pelaajien välisinä sukulaissuhteina, mistä hyvä esimerkki on Majer3:n suku[1]. Kaveriporukan voi muodostaa tällaisia pienyhteisöjä, jossa voi päästa kokeilemaan suvun päämiehenä toimimista tms. Yhteisöllä voi olla myös yhteinen tavoite kuten suurimman suvun asema.

Vinkkejä hahmon eteenpäin viemiseen

Vanhemmilla pelaajilla on usein kertynyt varoja, tietoa ja pätevyyttä, jotten he voivat usein hypätä suoraan uuden hahmonsa rooliin ja asemaan. Uudet pelaajat, joutuvat kuitenkin aloittamaan lähes aina aivan pohjalta, jonka takia hahmo vaatii pidemmän toimintasuunnitelman sekä mahdollisia välitavotteita mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Kaikkiin hahmoihin johtavaa ohjetta ei voi tehdä, mutta tässä seuraavaksi muutamia vinkkejä ainakin suuren varallisuuden ja tiedon hankkimiseksi:

  • Rahan hankkimiseksi myy tavaraa läänien kauppa-arkkuihin. Niissä on usein hyvät hinnat ja tavaraa voi myydä aina, kun kauppa-arkuissa on tilaa.
  • Tutustu ihmisiin ja hanki ystäviä saadaksesi selville mahdollisia salaisuuksia. Yhteisöllisessä roolipelissä suhteet ovat valttia myös valta-asemien hankkimisessa.
  • Hankkiaksesi valtaa laita rahaa kiertoon tehden erilaisia sitovia sopimuksia.
  • Pitääksesi mielenkiinnon ja jännityksen yllä, älä varo vihamiesten saamista.
  • Hauskuuden lisäämiseksi voit alkaa esimerkiksi keräämään erilaisia asioita, kuten esineitä tai patsaita.
  • Tylsyyden selättämiseksi keksi hahmollesi jokin mielisairaus, ja pelaa asianmukaisesti. (Huom. Voi johtaa tylsään lääkitykseen mielisairaalan turvassa.)
  • Tee sopivia rikoksia ja jää kiinni saadaksesi rikollisten huomion sekä rikollista mainetta. Tai älä jää kiinni, ja pidä saaliisi tulevaa varten.
  • Palkkaa palkkasotureita saadaksesi sitä mitä haluat.
  • Anna erilaisten kokemusten vaikuttaa hahmoosi keksiäksesi uusia pelkoja ja toiveita. Esimerkiksi monen hukkumiskuoleman jälkeen voit antaa hahmollesi kammon isoja vesialueita kohtaan.

Historiapohjainen RPG

Aurinkomaassa on tarkoitus larpata tai pelata rpg-muodossa ydinsodan jälkeistä sääty-yhteiskuntaa. Jos tuntuu siltä, että oma hahmo on jo hyvin hanskassa, voi pelaamistaan halutessaan laajentaa yhteiskunnalliselle tasolle. Tämän voi toteuttaa esimerkiksi yhdistämällä historiaa omaan pelitapaan, ammattinharjoittamiseen tai esimerkiksi perustamiinsa yrityksiin. Alla on listattuna muutamia esimerkkejä siitä, miten tämä tehdään.

Vaikea tapa

Jos haluat etsiä historiallisesti autenttisia näkökulmia tekemääsi asiaan, etsi historiantutkijoiden hyviä luentoja aiheesta x. Tässä esimerkki pankkitoiminnan valmistamisesta Medici-perheen pankkitoimintaa tutkimalla. Jos asian tahtoo todella ymmärtää, lähteitä voi joutua etsimään useampia. Tämän jälkeen mietitään, miten tälläisiä historiallisia vertailukohtia voidaan hyödyntää Aurinkomaan loren ja siten rpg:n luonnissa. Tässä vaiheessa kannattaa kysellä ihmisiltä, tehdä malleja ja miettiä, miten historiallisia juttuja voi yhdistää ja lisätä Aurinkomaan maailmaan.

Helppo tapa

Helpompi ja yksinkertaisempi tapa on katsoa historiaa viitteellisesti kertovia ja ehkä viihdyttävämpiä videoita kuten täällä. Näistä voi ottaa historiallisia ideoita, muinaisia käytänteitä ja soveltaa niitä Aurinkomaahan. Nämä voivat olla osa liike-elämää, johtamista, oikeuskäytänteitä, Mustakaartia tai muita aiheita, joilla on potentiaalia tehdä roolipelistä entistä rikkaampaa Esimerkkiin verrattavia videokanavia ja muita lähteitä on käytettävissä netti täynnä. Videoiden lisäksi esimerkiksi nettiartikkelit ovat hyvä vaihtoehto, jos lukeminen kiinnostaa - hakukoneilla löytyy helposti lähteitä, jos tietää, mitä tahtoo löytää.