FANDOM


Roihu on Aurinkomaan pääkaupunki.

Maantiede

Roihua ympäröi joka suunnasta tiheä viidakko, joka kuitenkin loppuu vähän matkan päähän keskustasta. Maantieteellisesti Roihun kaupunkialue on verrattain pieni yksityisasuntojen ja yritysten puutteen vuoksi. Uuden aikakauden myötä myös aluejako hylättiin. Vähän matkaa Roihusta sijaitseva Konnanhovin vankilasaari luetaan useimmiten kuuluvan Roihuun.

Hallinto

Roihun johdossa toimii lääninherra ja Valtiatar Seea, jolle valta siirtyi erittäin pitkään hallinneelta Valtias Pilviseltä vuoden 2017 maalis-huhtikuussa.. Viime aikoina Roihussa on myös ollut muutamaan otteeseen kamariherra, mutta tällä hetkellä virassa ei ole ketään. Valtiattaren viimeaikaisten kiireiden vuoksi suuri osa hänen vastuustaan on kuitenkin viime aikoina siirtynyt Vararuhtinaan harteille.

Valtiattaren lisäksi lääniä hallitsevat myös valtion korkeimmat virkamiehet. Muun muassa jaarli, maaherra, käskynhaltija, vouti, oikeuskansleri ja monet muut hoitavat kaikki omia alojaan Roihussa.

Aurinkomaan tiedustelupalvelu, mustakaarti, toimii Roihusta käsin ylettyen kaikkialle Aurinkomaan valtakuntaan. Mustakaartin tukikohta sijaitsee Pilvilinnassa.

Asuminen

Roihun yksityisasunnot muuttuivat uuden kartan myötä harvinaisiksi ja asumisen kulut nousivat. Suurin osa Roihun asukkaista onkin valtion virkamiehiä, joilla on työnsä kautta mahdollisuus elää työpaikallaan. Esimerkiksi oikeuslaitos ja rakennusvirasto tarjoavat työntekijöilleen ilmaisen ns. parakkimajoituksen tiloissaan.

Talous ja työpaikat

Aurinkomaan pääkaupunki Roihua on pidetty kautta aikain kaupankäynnin keskuksena ja juuri kaupankäynti onkin Roihun tärkein elinkeino. Viime aikoina kaupankäynnin määrä pääkaupungissa on laskenut ja kaupungin talous lepääkin suurelti valtion virastojen ja laitosten varassa. Roihussa palkataan myös uusia vartijoita ja mustakaartilaisia valtakunnan turvallisuuden säilyttämiseksi, rakennusvalvojia ja -mestareita rakennustehtäviin, talousalan ammattilaisia ja monia muita. Pääkaupungissa myös tuotetaan erilaisia taiteiden ja tieteiden palveluita, joihin palkataan hyvinkin vaihteleviin tehtäviin. Kulttuurialalla näitä tehtäviä ovat esimerkiksi hovinarri, kirjastonhoitaja ja teatterinjohtaja.

Historia

Roihu on Aurinkomaan yksi vanhimmista kaupungeista. Legendan mukaan Roihun perusti Wanhan Roihun aikaan (vuoden 2013 aikoihin) pahamaineinen rikollinen, joka tuhosi, ryösti ja poltti alueita ympäri Aurinkomaata. Tietoja tästä on kadonnut aikojen saatossa ja lopulta jotenkin Roihusta tuli Aurinkomaan pääkaupunki ja sen jykevien muurien suojissa asui Aurinkomaan valtias Pilvinen. Roihusta kulki hyvät ratayhteydet kaikkialle Aurinkomaan valtakuntaan ja se oli jo tuolloin kaupankäynnin keskus. Wanhassa Roihussa sijaitsi valtias Pilvisen linna, pankki, vartiosto, museo, kirjasto ja kaikkea muuta ihmeellistä.

Roihu pyyhkiytyi maailmankartalta tullessaan Kirjon aikaan, jolloin pääkaupunkina oli Kirjo.

Taas uuden eli aikakauden alkaessa Roihu kuitenkin palasi suurempana kuin koskaan ennen. Nykyinen Roihun pankki, museo ja majatalo ovat Wanhan Roihun ajalta ja kun taas nykyinen tekniikan museo ja taivaanpiikki ovat Kirjon ajalta. Valtiatar Seean linna on uusittu lähes kokonaan sekä monia muita rakennuksia on rakentunut täysin tyhjästä uudella ajalla, kuten mielisairaala ja nykyinen oikeuslaitos sekä yliopisto.

Neljännessä kartassa Roihuun tuotiin valtionkonttori, joka ennen oli toiminut mustakaartin palveluksessa, pankki, teatteri, kirjasto ja tekniikan museo. Myös rakennustyyli koki suuren muutoksen, kun Roihusta tuli värikkään ja sekalaisen metropolin sijasta hillitty ja yhtenäinen pääkaupunki, jossa arkkitehtuuri koostuu lähes täysin kivimateriaaleista rakennetuista virastoista ja laitoksista. Tämän lisäksi yksityisasunnot hävitettiin kaupungista lähes kokonaan.

Kulttuuri

Roihu on kautta aikain ollut Aurinkomaan kulttuurin keskus. Maanlaajuista Kulttuurivirastoa hallitaan hovinarrin toimesta kulttuurikeskuksesta käsin. Myös Kulttuuriviraston alajaostojen päätoimipaikat sijaitsevat yksin pääkaupungissa. Roihussa sijaitsee muun muassa pääteatteri, suuri pääkirjasto ja Aurinkomaan ainut museo.

.

Tiede

Roihussa tieteellistä toimintaa harjoitti kolmannen kartan loppuun saakka Roihun yliopisto. Tähän toimintaan kuuluvat yliopiston kolmen tehtävän mukaiset opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävät. Yliopistossa annettiin opetusta laurentius-, magister- ja tohtorintutkintoja varten, sekä julkaistaan kirjoja Aurinkomaan tarpeisiin.

Yliopisto antoi myös mahdollisuuden kurssikohtaiselle perehdytykselle, sekä tutkintojen opiskelulle. Tutkintojen ja perehdytyksen tarkoituksena oli kehittää ensisijaisesti opiskelijan henkilökohtaisia valmiuksia. Näitä valmiuksia olivat laurentiuksen kohdalla kurssikohtaiset tiedolliset valmiudet. Magisterin tutkinnossa keskityttiin oppimisen, kirjoittamisen ja argumentoinnin hienouksiin ja korkeimmassa tohtorin tutkinnossa perehdyttiin väitöskirjan tekemiseen. Tutkinnoista oli mahdollisuus saada tutkintotodistus työnantajia varten työnhaun yhteydessä. Tutkintotodistuksesta perittiin 3r materiaali ja käsittelymaksu.

Yliopiston tarjoaman kirjallisuuden tarkoituksena oli olla informatiivista, yleisesti käytettävää, sekä työ-oppaiden kohdalla perehdyttämistä helpottavaa. Tarjolla oleva materiaali ei rajoittunut tietokirjoihin, vaan joukossa oli myös kaunokirjallisia julkaisuja, esseitä, sekä elämäkertoja. Maksullisten oppaiden, opintomateriaalien, kirjojen ja esseiden lisäksi yliopistolla oli saatavilla myös ilmaista materiaalia, kuten Valtiaan tilaama Aurinkomaan käytösopas, jonka ensimmäinen kappale oli jokaiselle ilmainen. Käytösoppaita oli jaettu alle puolen vuoden aikana n. 200 kappaletta. Saatavilla olevan materiaalin myynnistä tilitettiin kirjojen tekijöille 50% kulujen jälkeen, mikä oli merkittävä tulonlähde hyvien kirjojen tekijöille. Lehtorien kohdalla tämä osuus oli työkohtainen 80%.

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävää yliopistossa toteutettiin erilaisilla konsulttipalveluilla, sekä oikeusavulla. Näitä palveluita voi tilata valtakunta, läänit, sekä yksityishenkilöt erilaisiin tiedollisiin tarpeisiin. Palvelut sisältivät eri tyyppisten materiaalien kirjoittamista, tutkimustyötä sekä suusanallisia konsulttipalveluita eri ongelma- ja kehitystilanteissa.

Nähtävyyksiä

- Roihun tori

- Aurinkomaan pääoikeuslaitos

- Pääkirjasto

- Kaupunginteatteri

- Tekniikan museo