FANDOM


Pidätykset

Vartijoilla ei ole oikeus mielivaltaisesti pidättää porukkaa. Pidätykseen on oltava aina jokin syy, mutta myös vahva epäilys ilman todisteita kelpaa syyksi. Pidätetylle on tehtävä selväksi, että hän on vanki, ja lisäksi mitä vangeilla on oikeus tehdä ja mitä ei ole. Tuomio vankilasta karkaamisesta on mainittava.

Pidätystilanne

Pääsääntöisesti ensin vartija laittaa käsiraudat ja sitten hihnan. Tainnutinta on sallittua käyttää, jos se on tarpeellista. Vartija ei saa pidätystilanteessa lyödä vankia, ellei se sitten ole keino estää pakenemista. Pidetettävän on säilyttävä hengissä ja hyvissä voimissa vartiostolle asti - pakkosyöttäminen on sallittua ja suositeltua. Vankilassa pidätetty on vietävä selliin mahdollisten kuulustelujen jälkeen, tai päästettävä anteeksipyyntöjen kera vapaaksi.

Raportointi

Pidätyksen suorittavan vartijan on annettava siitä kirjallinen raportti oikeuskanslialle viimeistään samana päivänä (Roihun vartiosto) tai viikon sisällä (muut vartiostot). Raportista tulee käydä ilmi syy, mahdollinen käytetty väkivalta ja mihin pidätetty on viety vangiksi. Mikäli näin ei toimita, pidätyksen suorittava vartija voi joutua maksamaan korvauksia tai saada syytteen virkavirheestä

Ruumiintarkastukset

Ruumiintarkastuksia ei ole sallittua tehdä satunnaisille ohikulkijoille, vaan niitä saa tehdä vain tarkkaan määritellyissä tilanteissa. Vangin mahdollisten avainten tai muiden nimettyjen esineiden nimiä ei ole sallittua urkkia. Myöskään, mitään ei saa ottaa tarkastettavan repusta - "mä vaan katoin" on huono syy. Ainoastaan takavarikoitaessa, syystä tai toisesta, on vartijalla oikeus ottaa esineitä.

Pidätystilanteissa

Pidätystilanteissa on sallittua suorittaa ruumiintarkastuksia. Ellei hyvää syytä ole, tarkastukset tehdään vartiostossa, ei kadulla tai pidätettävän kotona. Mikäli pidätettävä viedään selliin, luonnollisesti kaikki tavarat otetaan pois, tarvittaessa väkisin.

Oikeuslaitoksen tiloissa

Paikallisella vartiostolla on oikeus tarkistaa kaikki heidän tiloissaan vierailevat aseiden varalta. Lisäksi kaikillla vartiostolaisilla, jotka toimivat oikeudenkäynnin kulkuvalvontana, on oikeus ja velvollisuus suorittaa ruumiintarkastuksia. Selleissä oleville vangeille on myös mahdollista tehdä ruumiintarkastuksia, mikäli vaikka epäillään, että vangilla olisikin jotain tavaroita.

Kiellettyjä esineitä etsiessä

Mikäli lääninherra tai muu vastaava taho kieltää alueeltaan joidenkin esineiden hallussapidon väliaikaisesti tai pysyvästi, paikallinen vartiosto saa tutkia epäilyttäviä henkilöitä etsiessään näitä esineitä. Pääsääntöisesti tähän kohtaan on järkevää vedota erilaisten tapahtumien aikaan, sitä ei saa käyttää tekosyynä tutkia satunnaisia ohikulkijoita. Mikäli oikeuskansleri epäilee väärinkäyttöä, hän voi evätä tämän oikeutuksen ruumiintarkastuksiin tietyn läänin vartiostolta.

Oikeuskanslerin tai tuomarin määräyksestä

Poikkeustilanteessa oikeuskansleri tai tuomari voivat määrätä tutkittavaksi tai (ensimmäisessä tapauksessa) tutkia itse kenen tahansa epäillyn repun missä tahansa. Tällaisesta toiminnasta tulee antaa kirjallinen selvitys, jossa lukee syy ja perusteluita kyseiselle henkilölle jälkikäteen.

Kansalaispidätykset

Vapauden riistäminen toiselta vastoin tämän tahtoa on rikos. Poikkeuksena ovat pidätystä suorittavat vartijat sekä kansalaispidätystä suorittavat yksilöt. Kansalaispidätys eli kansalaisen suorittama pidätys on sallittua, mikäli pidätettävästä henkilöstä on pidätysmääräys läänissä eli yleinen etsintäkuulutus, kysyisestä henkilöstä. Vain kysyisen läänin päävartija voi määrätä henkilön etsintäkuuletuksi. Oikeuskansleri voi määrätä henkilön etsittäväksi koko aurinkomaasta.

Kansalaispidätys ei ole sallittua, mikäli henkilöstä ei ole virallista etsintäkuulutusta tai se on erikseen kielletty päävartijan tai oikeuskanslerin toimesta. Vankeja oli vanki sitten vartijan pidättämä tai siviilin tekememä kansalaispidätys tulee heitä kuitenkin kohdella inhimillisesti tai vangitsija saattaa joutua syytteeseen pahoinpitelystä (lue myös: vankien kohtelu -artikkeli)